Yliopistojen täydennyskoulutustoimijoiden yhteistyöverkosto

Yliopistojen täydennyskoulutustoimijoiden yhteistyöverkosto

Yliopistojen aikuiskoulutusverkosto UCEF.fi vieraili 14.10.2025 OKM.ssä.

OKM toi tapaamisessa esille jatkuvan oppimisen linjauksia. OKM mukaan ”tavoitteena on vaikuttava korkeakoulujen jatkuvan oppimisen järjestelmä”. Tähän voi katsoa kuuluvaksi mm., että korkeakouluilla on kiinnostava jatkuvan oppimisen tarjonta, monipuolistuva avoin korkeakouluopetus sekä muu tutkintoa pienempien osaamiskokonaisuuksien tarjonta. Korkeakoulujen tulisi pystyä vastaamaan entistä paremmin korkeakoulututkinnon jo suorittaneiden ja yhteiskunnan koulutuskysyntään. OKM mukaan korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonnan toimintalogiikat ovat:

  • Markkinaehtoinen täydennyskoulutustarjonta à Työelämälähtöiset, joustavasti uudistuvat korkeakoulujen pienet osaamiskokonaisuudet
  • Korkeakoulujen perusrahoituksella subventoitu tarjonta à Tutkinnon osista muodostuva avoin korkeakouluopetus

Tapaamisessa nostettiin esille avoimen korkeakouluopetuksen kehittämiseen keskittyvä ohjausryhmä. Ohjausryhmän tehtäväksi on asetettu pohtia, miten toteutetaan ilman korkeakoulupaikkaa jääneille, toisen asteen koulutuksesta valmistuneille, maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun ja, miten mahdollisesti luodaan keinoja korkeakoulututkinnon suorittamiseen avoimessa yliopistossa ja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Kuvassa OKM vierailulle osallistuneet UCEF yliopistojen aikuiskoulutusverkoston edustajat. Kuva Eva Raudasoja.

Teksti: Anne Gustafsson-Pesonen, KTT johtaja Tampereen yliopisto, UCEF puheenjohtaja 2024-2026